Urheilu on perinteisesti ollut omalakinen saarekkeensa, jossa on pyritty kaikin keinoin välttämään ulkopuolisten tahojen puuttumista urheilun sisäisiin asioihin. Urheiluun liittyvien taloudellisten intressien kasvaessa kuitenkin myös urheilun piirissä syntyy yhä enemmän tilanteita, joissa asianosaiselle syntyy tarve oikeudelliseen asiantuntija-apuun. Urheilun sisäiset säännöt saattavat johtaa tietyissä tilanteissa urheilijan tai seuran kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Jatkuvasti monimutkaisempien sopimuskokonaisuuksien hallinnointi saattaa olla vaikeata asiaan perehtymättömälle. Lisäksi puuttuva asiantuntemus saattaa johtaa tilanteeseen, jossa useita lainsäädännön suomia etuja seurojen tai urheilijoiden toiminnalle ei pystytä käyttämään täysimääräisesti hyväksi.
AA Legal Finlandilla on vahvaa osaamista urheiluoikeuden alalla. Asiantuntemuksemme on sekä urheilujärjestöjen, seurojen, valmentajien että urheilijoiden käytössä. Urheiluun liittyvissä asioissa johtavana periaatteenamme on ongelmien ennalta ehkäisy. Hyvällä toiminnan suunnittelulla valtaosa ongelmista pystytään välttämään ja lainsäädännön suomat mahdollisuudet tehokkaammalle toiminnalle kannattaa käyttää hyväksi. Kun haluatte urheiluun liittyvien oikeudellisten ongelmien ratkaisijaa tai ehkäistä ongelmien syntymistä etukäteen, AA Legal Finland on oikea valinta.
|